Skip to content

Blogi

Tunnista hoitoa vaativa tinnitus eli korvien soiminen

Tinnitus eli häiritsevien äänien kuuleminen oman pään sisällä on erittäin yleistä. Nämä äänet, joita muut eivät kuule, voivat olla mitä tahansa – eivät kuitenkaan esimerkiksi puhetta. Jos korvien suhina tai muu jatkuva ääni ilmaantuu elämääsi yht’äkkiä tai voimistuu huomattavasti, selvitä mistä on kysymys.

Kuulemisessa tapahtuvien muutosten syy kannattaa selvittää

Lähes jokainen meistä kuulee pientä suhinaa, kohinaa tai muuta ääntä silloinkin, kun olemme täysin hiljaisessa ympäristössä. Siitä ei tarvitse olla huolissaan.

Silloin kun kyse on selkeästä muutoksesta – uudesta äänestä joka ei lakkaa tai kuulemiesi äänien voimakkuuden lisääntymisestä – syy muutokseen on tärkeä selvittää. Kyse voi olla hoitoa vaativasta sairaudesta tai sinänsä vaarattomasta tinnitusäänestä. Syitä korvien soimiseen on monia, joten käy ensin tarkistuttamassa tilanne lääkärillä. Näin muut mahdolliset syyt korvien soimiseen voidaan sulkea pois.

Usein syy jatkuvaan äänien kuulemiseen on tinnitus

Kun ihminen kiinnittää huomiota jatkuvasti kuuluviin ääniin joille ei ole muuta selitystä, kyse on tinnituksesta. Se voi aluksi ilmaantua satunnaisesti, esimerkiksi melulle altistumisen tai stressaavan tilanteen jälkeen, ja kadota itsestään jonkin ajan kuluttua. Tällöin kyse on kuulojärjestelmän antamasta varoituksesta. Jos esimerkiksi melulle altistus on toistuvaa, tinnitus voi jossakin vaiheessa jäädä jatkuvaksi seuralaiseksi.

Jos tinnitus ei haittaa normaalia elämää, siitä ei kannata tehdä itselleen ongelmaa. Tinnitus on tällöin vain yksi elämäämme kuuluva asia, samaan tapaan kuin vaikkapa leikkausarpi.

Kun tinnitus haittaa elämää, tinnitukseen erikoistunut audionomi auttaa

Silloin kun tinnitus haittaa nukkumista tai tuntuu ahdistavalta, tärkein tieto on tämä: tinnitus tuskin katoaa, mutta sitä voi ja kannattaa hoitaa. Oikean avun saaminen vaikuttaa terveyteen ja jaksamiseen, sillä häiritsevän tinnituksen aiheuttamasta unettomuuden ja stressin kierteestä täytyy päästä eroon.

Kuuloverkolta saat tinnitukseen erikoistuneen audionomin kokonaisvaltaiset neuvonta- ja kuntoutuspalvelut. Osaamisemme perustuu tutkittuun tietoon ja TRT-periaatteeseen (TRT = Tinnitus Retraining Therapy).

Tinnituskuntoutuksessa

  • tilanteesi kartoitetaan
  • saat tietoa ja työkaluja tinnituksen hallintaan

Kuntoutuksessa mm. opetellaan suuntaamaan huomio muihin asioihin kuin tinnitukseen. Avun voi tuoda esimerkiksi hiljaisten ja miellyttävien taustaäänien kuuleminen. Joskus apu löytyy myös kuulokojeiden käytöstä. Tärkeintä on että voit oppia hallitsemaan tinnitusta ja elämään sen kanssa.

Audionomin tekemään tinnituskartoitukseen varataan 2 tunnin aika. Voit myös aluksi varata 0,5-1 tunnin ajan saadaksesi tietoa tinnituksesta ja sen hoidosta. Usein jo keskustelu tilanteesi ymmärtävän asiantuntijan kanssa auttaa. Ota siis rohkeasti yhteyttä, jos tinnitus huolestuttaa sinua.

 

Lataa opas:
Pieni tinnitusopas

Tietoa ja vinkkejä tinnituksesta kärsiville.

 

kuuloverkko_pieni_tinnitusopas_mockup