Skip to content

Blogi

Meidän kaikkien kuulo heikkenee iän myötä

Kuulonhuolto on terveydestä huolehtimista

Puheesta maskin takaa on vaikeaa saada selvää. Toisten puhe tuntuu puuroiselta, epäselvältä. Heinäsirkat ja osa pikkulinnuista ovat muuttuneet hiljaisiksi. Keskusteluissa on vaikea pysyä mukana. Sosiaaliset tilanteet väsyttävät enemmän kun aiemmin. Puhelimessa on vaikea saada selvää. Joskus jotkut sanat vaan kuulee väärin. Muut huomauttelevat, että televisio ja radio huutavat. Varsinkin autossa, ei tahdo kuulla radiosta tai kanssamatkustajasta mitään. Korvien soiminen on lisääntynyt ja se häiritsee enemmän kun ennen.

Tuntuuko tutulta? Ensin voisi ajatella, että vika on kanssaihmisissä, nykyajan televisioissa, puhelimissa tai jotain muuta yhtä katalaa. Mutta jos ihan rehellisiä ollaan, vika taitaakin olla kuulossa.

Mistä on kyse? Väestön ikääntyessä myös kuulemisen ongelmat lisääntyvät. Useimmiten kyseessä on aivan normaali vanhenemiseen liittyvä korvien aistinsolujen, ja joskus myös kuulohermoratojen, rappeutuminen. Maailman terveysjärjestön, WHO:n, mukaan kuulonalenema on kolmanneksi yleisin krooninen terveyshaitta ikääntyvillä. Elämänlaatua heikentävä kuulonalenema on 44–55 vuotiaista jo 11 %:lla ja 65–84-vuotiailla se on jo lähes puolella. Miehillä aistinsolujen rappeutuminen alkaa hitaasti jo yli 20-vuotiaana. Naisia suojaa estrogeeni vaihdevuosiin saakka, mutta siitä eteenpäin naiset ottavat miehet kiinni melko nopeasti. 

Kyseessä on siis yleinen vaiva. Mutta miksi niin harva sen tiedostaa ja tekee asialle jotain? 


Hoitamaton kuulo heikentää terveyttä

Äkkiseltään voisi ajatella, ettei ole niin vaarallista, jos ei ihan kaikkea kuule. Elämä on paljon rauhallisempaa ja mukavampaa. Levollisempaa. Mutta mukavuudella on varjopuolensa. Hoitamattomana kuulonalenema saattaa vaikuttaa haitallisesti yleiseen terveydentilaan. Kuulosta huolehtiminen pitää siis huolta myös terveydestä. 

Kuulonalenema vaikeuttaa yleensä kanssakäymistä muiden kanssa. Hiljaisissa olosuhteissa yhden puhujan kanssa puhuttaessa suuria ongelmia ei välttämättä esiinny, mutta vähäinenkin taustahäly vaikeuttaa kuulemista ja keskittymistä. 

Vaikeudet kuulla ja pysyä mukana aiheuttavat usein uupumusta. Keskittyminen herpaantuu. Myöhemmin on vaikea muistaa, mistä keskusteltiin. Usein myös huonokuuloiset välttelevät sosiaalisia kohtaamisia. Sosiaalisten tilanteiden puuttuminen voi laukaista masennuksen ja lisätä yksinäisyyden tunnetta. On myös tutkittu, että huono kuulo vaikuttaa heikentävästi tasapainoon ja lisää putoamis- ja kaatumisriskejä. 


Puheenerotuksen heikkeneminen on peruttamatonta 

Puheen erottaminen, ja huonontuneen kuulon vaikutus siihen, on myös asia, jota harvoin tullaan ajatelleeksi, kun puhutaan kuulon heikkenemisestä. Ihmisen aivot ovat laiskat varsinkin kuuloon perustuvan tiedon suhteen. Jos aivot eivät saa jatkuvasti hyvää ja selkeää stimulaatiota ne laiskistuvat. 

Kun aivot eivät kuule kaikkia äänteitä ja ääniä oikein, ne unohtavat. Nyt kuulonalenema ei vaikuta enää vain sisäkorvan aistinsoluihin vaan myös kuulohermoon, joka ei enää kuljeta selkeää viestiä aivojen kuulokeskuksiin tulkittavaksi ja mieleen painettavaksi. Informaatiota katoaa matkalla aivojen kuulokeskuksiin. 

Pitkittyneen, hoitamattoman kuulonaleneman vaikutukset kuulohermoon ovat pysyviä. Puheenerotus on heikentynyt lopullisesti, eikä se palaudu. Kuitenkin laadukkailla apuvälineillä voidaan kuulemista ja puheen erottamista helpottaa ja samalla parantaa elämänlaatua. 

Kuulo kannattaa tutkituttaa säännöllisesti ja ryhtyä pikaisesti toimeen, jos kuulo on alentuntu. Älä jää yksin kuulonaleneman kanssa. Apua on saatavilla. Kuulonkuntous alkaa
audionomin tekemällä perusteellisella kuulontutkimuksella.

Kirjoittaja: Vappu Levander, audionomi, B.Sc in Aud.

 

Pidä huolta terveydestäsi!

 

 

kuuloverkko_kuulontutkimus_img_2