Skip to content

Blogi

Viisi tapaa, joilla varmistat kuulosi tilanteen

 

Käytämme kuuloaistia hereillä ollessamme jatkuvasti. Totumme omaan tapaamme kuulla ympäristömme ääniä silloinkin, kun kuulo alkaa heikentyä. Siksi omassa kuulossa tapahtuvia muutoksia on todella vaikea huomata. Vaikka muutoksia ei olisikaan, tieto kuulon pysymisestä ennallaan huojentaa. Näiden vinkkien avulla voit itse arvioida miten hyvin kuulet.

Kuulo, aivot ja toimintakyky kytkeytyvät yhteen

Säännöllinen kuulon tilanteen arviointi tai tarkistus on itsestä huolehtimista. Kuulo vaikuttaa nimittäin aivojen kautta myös muistiin ja kykyymme suoriutua päättelykykyä vaativista tehtävistä. Puutteellisesti kuullut asiat rasittavat aivoja, ja kerrannaisvaikutukset voivat olla yllättävän suuria. Huonosti kuuleva esimerkiksi väsyy helposti.

Mitä aikaisemmin mahdollinen kuulonalenema huomataan, sitä paremmat mahdollisuudet sinulla on sekä suojata kuuloasi että oppia käyttämään kuulon apuvälineitä. Kuulosta huolehtimisen tavoitteena on, että voit elää täyttä elämää silloinkin, kun kuulosi on alentunut. Hoitamatonta kuulonalenemaa on vaikea korjata, koska aivot ovat jo ehtineet tottua ja kompensoida puutteellisesti toimivaa kuuloaistia.

Arvioi omaa kuulon alentumista näin

Jokaisen kuulo heikkenee ajan myötä, vaikka emme haluaisi sitä myöntää. Kuulon heikentyminen voi alkaa jo noin 40 vuoden iässä.

Kun arvioit kuuloasi säännöllisesti, teet itsellesi palveluksen ennakoimalla tulevan tilanteen. Kuuloa voit arvioida itse tai yhdessä jonkun sinulle läheisen ihmisen kanssa. Joskus toisen ihmisen kokemus siitä miten kuulet voi poiketa omastasi, ja sekin on hyvä tietää.

  1. Tuntuuko sinusta, että et kuule korkeita ääniä kuten ennen?
  1. Väsytkö helposti paikoissa ja tilanteissa, joissa ääniä on paljon?
  1. Joudutko usein varmistamaan, että kuulit toisten puheet oikein?
  1. Onko sinun vaikea hahmottaa mistä suunnasta kuulemasi äänet tulevat?
  1. Kuuletko jatkuvasti ympäristöstä riippumatonta suhinaa tai vinkumista?

Näiden lisäksi tavallinen merkki kuulon alentumisesta on se, että saat usein palautetta siitä että et kuullut jotain puhuttua asiaa.

Varmista kuulosi tilanne audionomin tutkimuksissa

Tarkempaa tietoa kuulosi tilanteesta saat audionomilta. Kuulemisen ammattilaisena hän selvittää, onko kuulossasi tapahtunut muutoksia. Jos kysymyksessä on kuulon alentuminen, hän auttaa selvittämään mistä se johtuu ja mikä tärkeintä, minkälainen apu on sinulle hyödyllisintä.

Kuulon tilanne on hyvä tarkistaa 2-3 vuoden välein, vaikka aihetta huoleen ei olisi. Ota rohkeasti yhteyttä, sillä alentunut kuulo ei parane odottamalla. Kun tiedät kuulosi tilanteen ja tarjolla olevan avun, voit rauhassa päättää miten haluat edetä. Mahdollisimman hyvin kuuleminen parantaa elämäsi laatua.

Varaa tästä aika audionomille

 

Lataa opas:
Haluatko kuulla paremmin?

Tietoa ja vinkkejä kuulostaan huolestuneelle.

 

kuuloverkko_opas_kansi